Fionia Oy
Osoite: Piitie 1, 01510 VantaaTilitoimisto Fionia on Suomen hyödyllisin tilitoimisto. Vantaan Koivuhaan teollisuusalueella sijaitsevalta toimistolta käsin autamme vastuullamme olevia vaativia asiakkaitamme tuottamalla hyödyllistä tietoa päätöksenteon tueksi. Haluamme olla tilitoimisto, joka vähentää yrittäjän huolia, ei lisää niitä. Jatkuvasti saadun palautteen perusteella onnistumme siinä.
Olemme erikoistuneet erityisesti sellaisten yritysten taloushallinnon palveluihin, joilla on varasto. Vastuullamme on kasvava joukko maahantuojia, tukkuja, jälleenmyyjiä, valmistavanteollisuuden yrityksiä. Heidän lisäkseen autamme lukuisaa joukkoa eri yrityksiä muilta eri toimialoilta.
Taloushallintopalvelumme muodostuvat laadukkaista peruspalveluista, kuten kirjanpidosta ja palkkahallinnosta. Budjetointi jakassavirtasuunnittelu ovat meille jokapäiväistä arkea. Perustehtävät muodostavat kriittisen osan toimivaksi todetusta taloushallinnosta.
Erityinen toimialaosaaminen
Me Fionialla uskomme hyödyllisen tiedon merkitykseen ja arvoon. Lakisääteisen kirjanpidon lisäksi meille on kertynyt kokemusta ja kiitosta mm. varastonhallintaan ja Netvisor-integraatioihinliittyen.
Vahvaa ja hyödyllistä Netvisor-osaamista
Käytämme Netvisoria Fionian toimistolla joka päivä auttaen, kehittäen ja opastaen yrittäjiä ja taloudesta vastaavia henkilöitä käyttämään ja hyödyntämään Netvisoria yritystoiminnan pyörittämisessä ja kasvattamisessa. On sitten kyse esimerkiksi varastonhallinnasta tai laajennetusta tuotehallinnasta, ei niin pientä eikä suurta kysymystä, etteikö siihen saisi meiltä nopeasti apua.
Suosittu Netvisorin palkkahallinto
Yksi suosituimmista palveluistamme on Netvisorin kautta hoidettu palkkahallinto. Vastuullamme on jatkuvasti kasvava joukko meille ulkoistettuja palkkahallinnon tehtäviä. PHT-tason palkanlaskenta varmistaa palvelun korkean laatutason ja ajantasaisuuden.
Suunnitteilla Netvisor-integraatio?
Erityisesti sellaisilla yrityksillä, joilla on varasto, on erityisen järkevää yhdistää eri ohjelmistot kokonaisuudeksi, jolloin varmistamme datan oikeellisuuden ja vähennämme merkittävästi manuaalista työtä. Meillä on kokemusta Netvisorin yhdistämisestä mm. erilaisiin ERP- ja WMS-ohjelmistoihin. Integraatioihin liittyvissä kysymyksissä kannattaa olla yhteydessä Patrick Parttiin.
Tilitoimisto Fionia lyhyesti
Fionian omistus on 100 % suomalainen. Pieni toimistomme sijaitsee Vantaalla osoitteessa Piitie 1. Yritys on perustettu 2023, ja olemme keskittyneet vain sähköiseen taloushallintoon. Yrityksen toimitusjohtajana toimii Tero Puranen.