Finanssipiha

Osoite: Sahaajankatu 35 C, 00880 Helsinki

Finanssipiha Oy on vuonna 2011 perustettu kahden vauhdikkaan mimmin tilitoimisto Helsingissä. Fyysisesti olemme joko Helsingissä, Tallinnassa ja Oulussa, muuten hyvin mobiileja. Suurimman osan työstämme materiaalin välityksestä palavereihin teemme sähköisesti. Siksipä meidät saattaa toisinaan löytää Espanjan auringosta tai Suomen Lapista nenä kiinni läppärissä.

Tärkeintä osaa työstämme teemme kuitenkin aivoillamme ja sydämillämme. Olemme aktiivisia asiakkaidemme suuntaan, ja käymme jatkuvaa vuoropuhelua pitkin vuotta yrityksen menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Otamme siis mielellämme osaa yrityksenne arkeen, jos se vain teille sopii. Neuvonta kaikissa asioissa kuuluu palveluumme.

Finanssipihalla on asiakkaana pieniä ja suuria yrityksiä eri toimialoilta, muun muassa ICT-, ohjelmistokehitys-, rakennus-, ravintola-alalta sekä viestinnän, markkinoinnin ja vähittäiskaupan puolelta. Olemme itse työskennelleet useilla näistä aloista, joten tunnemme myös tätä kautta asiakkaidemme tarpeet hyvin.

Käytämme tällä hetkellä Netvisor –kirjanpito-ohjelmaa erityisesti sen sähköisten ominaisuuksien vuoksi. Lisäksi materiaalien välittämiseen käytämme muita verkkopohjaisia jakamis- ja tallennuspalveluita, kuten Dropboxia ja Google Drivea. Kehitämme myös uusia sähköisiä palveluita yhteistyössä Datalounges Oy:n kanssa, joka tarjoaa meille pilvipalveluita, ohjelmistokehitystä ja ohjelmistoihin liittyvää tukea.

Yhteistyön aloittamiseen yrityksenne kanssa liittyy monia käytännön asioita, joita olemme koonneet tähän oppaaseen. Oppaasta löytyy yhteisen polkumme alkuun liittyviä käytäntöjä, apua yrityksen aloittamisvaiheeseen ja vastauksia moniin päivittäisiin, kirjanpitoon liittyviin kysymyksiin. Finanssipihalla voimme tehdä yhdessä yritystoiminnan aloittamiseen ja muuhun toimintaan liittyvää suunnittelua laskelmineen. Erilaiset ilmoitukset ja hakemukset voimme tehdä yhdessä tai me voimme tehdä ne puolestanne. Jos apu ei tästä oppaasta löydy, niin otathan meihin yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse.

Yhteyshenkilö

Anne Myllymäki

Toimitusjohtaja

+358 403593055

[email protected]

Kumppanuustaso: ? Netvisor-tilitoimistojen kumppanuustasot ovat: partner, premium ja premium+

Partner

Palvelut:
Toimipiste:

Sahaajankatu 35 C, 00880 Helsinki

Ota yhteyttä Finanssipihaan

Pyydä tarjous: Finanssipiha


  • Omat yhteystiedot
  • Tarjouspyynnön tiedot
  • Voit kertoa sinulle merkittävistä asioista ja teemoista, esimerkiksi mobiilikäytöstä, tekoälystä tai korkeasta automaatioasteesta.
  • Ehdot
  • Tämän lomakkeen tietoja käytetään vain tiedon välittämiseen kumppanille, mikäli se kohdistuu tiettyyn kumppaniin, ja Visma Solutions Oy:lle.