Kuvaus

Taloushallintoa parhaimmillaan

 

Rantalainen on taloushallinnon asiantuntija, kehittäjä ja kumppani

Rantalainen Yhtiöt on taloushallinnon palveluita tuottava konserni ja olemme jo kolmannessa sukupolvessa toimiva perheyritys. Rantalainen on Suomen kolmanneksi suurin tilitoimistoketju, jonka palveluksessa on yli 500 työntekijää. Rantalainen tarjoaa laajat nykyaikaiset taloushallinnon palvelut ja olemme alan edelläkävijä sähköisissä ratkaisuissa. Palvelemme paikallisesti sekä pieniä että suuria asiakkaita unohtamatta yhteisöjä ja muita organisaatioita.

Rantalaisen henkilökunnalla on aina hallussaan alan tuorein tietotaito ja nykyaikaiset sovelluspohjaiset taloushallinnon ohjelmat. Olemme myös vahvasti kansainvälinen yritys ja palvelemme asiakkaitamme usealla eri kielellä. Rantalainen kuuluu jäsenenä kansainväliseen Geneva Group International-yhteistyöverkostoon.

Palvelua tarpeesi mukaan

Palvelemme asiakkaita Netvisor taloushallinto-ohjelmalla, joka on noussut nopeasti suosioon yritysten ja yhteisöjen keskuudessa helppokäyttöisyytensä ansiosta. Tilitoimistopalvelun perustana oleva sovellus mahdollistaa toimivan yhteistyön ja yhdessä tekemisen asiakkaiden kanssa.

Toimistomme tarjoaa kokonaisvaltaiset taloushallinnon palvelut. Yhteiskäyttöiseen ohjelmaan liittyvissä asioissa asiakkaitamme opastaa nimetty oma luottohenkilö ja aina tarvittaessa toimiston oma Netvisor-sovellustuki, joka myös kouluttaa asiakkaat uuden ohjelman käyttöön. Taloushallinnon uudistamisessa, uusien toimintamallien käyttöönotoissa ja toimivien prosessien rakentamisessa olemme parhaita.

Ammattilaiset lähellä sinua

Konsernilla on yli 40 toimipaikkaa yli 30 paikkakunnalla Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa. Valvomme yhteensä yli 11 000 asiakkaan etua. Rantalaiselta saat paikallista ja henkilökohtaista palvelua ja räätälöimme palvelukokonaisuuden tarpeidesi mukaan.

Ymmärrämme toimialasi erityisvaatimukset

Kaiken palvelumme lähtökohtana on ymmärtää asiakkaamme liiketoiminnan edellytykset ja toimialan erityispiirteet, jotta voimme tarjota parasta mahdollista palvelua.

 

Palvelut

  • Kirjanpito
  • Palkanlaskenta
  • Sähköinen taloushallinto
  • Yritysverotus
  • Tilintarkastus
  • Asiantuntijapalvelut
  • Yrityksen perustaminen
  • Kansainväliset palvelut

Palvelukielet

Suomi, ruotsi, englanti, venäjä, saksa, espanja, viro.

Päätoimipiste

Rantalainen

Osoite

Myyrmäenraitti 2 Vantaa 01600

Näytä toimipiste kartalla

Pyydä tarjous

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Tämän lomakkeen tietoja käytetään vain tiedon välittämiseen kumppanille, mikäli se kohdistuu tiettyyn kumppaniin, ja Visma Solutions Oy:lle.

Ihmiset

Jussi Ala-Risku

Liiketoimintajohtaja
010 321 6746

Ota yhteyttä

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Tämän lomakkeen tietoja käytetään vain tiedon välittämiseen kumppanille, mikäli se kohdistuu tiettyyn kumppaniin, ja Visma Solutions Oy:lle.